Avainsanat

Rohkaisevia uutisia epävakaasta persoonallisuushäiriöstä

19.02.2012 23:10 - Harvard Health Publications
Pitkäaikaistutkimus, joka seurasi epävakaasta persoonallisuudesta kärsiviä ihmisiä 10 vuotta, tarjoaa rohkaisevia uutisia parantumismahdollisuuksista. Mutta se tarjoaa myös muutamia varoituksia.
Sosiaalisten kykyjen kanssa uutiset eivät olleet kuitenkaan yhtä hyviä.

Yksi syy epävakaan persoonallisuuden parantamisen haastavuuteen on se, että oireet johtuvat juurtuneista ajattelu- ja käyttäytymismalleista. Häiriöllä on kolme selkeää kllinistä osaa: impulsiivisuus, emotionaalinen epävakaus ja herkkä itsetunto. Oireisiin voi kuulua nopeasti vaihteevat mielialat, paranoia, itsetuhoisuus ja kyvyttömyys pitää yllä ihmissuhteita.

Psykoterapia on yleisin hoitokeino, koska se on selkein tapa muokata sisintä persoonallisuutta, luonteenpiirteitä ja käyttäytymistä. Epävakaan persoonallisuushäiriön pitkäaikaisvaikutuksista ei kutienkaan tiedetä.

Neljän yliopiston (Brown, Columbia, Harvard, Yale) tutkijat hankkivat yhteensä 600 potilasta, joilla oli samankaltaisia diagnooseja. Osasllistujat osallistuivat meneillään olevaan Collaborative Longitudinal Personality Disorder Study:yn (suom. Yhteistyössä toteutettava, pitkäaikainen persoonallisuushäiriötutkimus).

Tutkijat vertailivat persoonallisuushäiriöpotilaiden, pakko-oirepotilaiden, ahdistuspotilaiden ja masennuspotilaiden pitkäaikaisia oiretaukoja(remissio) ja sosiaalisia kykyjä. 10 vuoden kohdalla 85% persoonallisuushäiriöpotilaista oli saavuttanut remission. Luku oli lähes sama kuin masennuspotilailla. Lisää hyviä uutisia: remission saavuttaneet persoonallisuushäiriöpotilaat eivät juurikaan kärsineet oireista uudelleen.

Sosiaalisten kykyjen kanssa uutiset eivät olleet kuitenkaan yhtä hyviä. Kun tutkijat tutkivat tyytyväisyyttä, työllisyyttä ja sivilisäätyä, he huomasivat, että vaikka persoonallisuushäiriöpotilaat olivat hieman paranteet tilannettaan, he olivat masennuspotilaisiin verrattuna silti hieman huonommassa tilassa.

10 vuoden jälkeen 36% persoonallisuushäiriöpotilaista oli kokopäivätöissä, kun masentuneilla luku oli 50%. Tutkijat tulivat siihen tulokseen, että vaikka psykoterapia auttaa persoonallisuushäiriöpotilaita vähentämään stressiä ja paranoiaa ja välttämään itstuhoisuutta, se ei ehkä auta heitä olemaan tyytyväisiä elämäänsä tai solmimaan pysyviä ihmissuhteita. Uudet hoitomuodot, jotka yhdistäisivät sosiaalisen oppimisen ja kuntoutumisen, saattaisivat auttaa.


Harvard Health Publications

Lähde: Harvard mental health letter, marraskuu 2011
Lue aiheesta lisää:
Arvioi artikkeli
0
0
(0)
Kommentoi
Sinun täytyy kirjautua sisään Tervetunnuksillasi voidaksesi kommentoida tätä aihetta.