Avainsanat

Home ajoi telttaan

Homeille altistunut perheenisä, opettaja Tommi Luukkonen on asunut teltassa tammikuun alusta.
19.02.2012 00:00, päivitetty 21.02.2012 18:01 - Ahola Henrik

Henrik Ahola teksti

Pekka Peura kuva

Kamiinan luukku kolahtaa, kun entinen laskuvarjojääkäri Tommi Luukkonen lisää pökköä pesään puolijoukkueteltassa. Nyt ei olla kertausharjoituksissa, vaan tilanne on todellinen: sairaus pakotti asumaan telttaan.

Oululaislähtöinen matematiikan ja fysiikan opettaja Tommi Luukkonen muutti perheineen työn perässä Rovaniemeltä Hämeenlinnaan 2002. Hämeenlinnan yhteiskoulun lukiossa oli tuntitöitä matematiikassa ja fysiikassa.

"Muutimme kaupungin vuokrataloon. Seuraavana aamuna naapuri tuli koputtelemaan oven taakse, että tiedättekö talossa olevan homeongelmia. Edellinen asukas oli sairastunut vakavasti."

Syksyn mittaan Luukkonen tunsi omituista huimausta ja väsymystä.

"Tuntui, että taju lähtee vaikka kesken työmatkan."

Noin seitsemän kilometrin työmatkan Luukkonen juoksi tai pyöräili. Kovakuntoiselle se ei ollut isokaan ponnistus. Koululla hän meni suihkuun, jossa haisi tunkkaiselle.

"Väsymys lisääntyi. Se tuntui oudolta, kun oli jo paljon kokemusta työstä, työ tuntui helpommalta ja työyhteisö oli hyvä. Rehtorikin oli myötämielinen, ja tuntejani vähennettiin ja työtäni suunniteltiin mahdollisimman helpoksi."

Parissa vuodessa Luukkonen sai vakituisen viran, mutta väsymys vain lisääntyi. Lukuvuosien aikana Luukkonen oli välillä vuoroin pari viikkoa sairauslomalla, vuoroin töissä.

Onneksi loma-aikaan kunto kohentui ennalleen. Aluksi muutamassa päivässä, mutta sitten toipuminen rupesi kestämään viikon ja kaksi.

Oireet olivat pientä lämmönnousua ja muita flunssaan viittaavia, mutta paljon inhottavampia.

"Minulla ei ole hengitystieoireita. Tilassa olevat oireet eivät sinällään lamauta minua. Pystyn tekemään töitä, mutta on hankalampi hengittää, silmät kuivuvat ja kipeytyvät. Voi olla vaikea tarkentaa katsetta, keskittymiskyky häipyy ja helppojen perustehtävien opettaminen menee hankalaksi. Ei ihan okseta mutta melkein."

Jälkivaivoina ovat voimakas väsymys ja voimattomuus.

"Kun vaimo oli viimeisillään raskaana, hän pystyi lenkillä ison mahan kanssa kävelemään mäkeä ylös ja samalla taluttamaan minua. Kun oireet ovat poissa, juoksen kevyesti 20 kilometriä. Ero on todella iso."

Vuoden 2006 lopulla Luukkonen ei pysynyt enää pystyssä. Tutkimuksissa huomattiin, että informaatiotie tasapainoelimestä aivoihin oli tukossa.

"Lääkärit sanoivat, että tasapainohermon tulehduksen aiheuttaa todennäköisesti jokin virus tai myrkyt. Virusta ei löytynyt millään. Meni kolme kuukautta, että tasapaino palautui."

Opiskeluaikainen kaveri vinkkasi, että oireet kuulostavat samanlaisilta kuin hänen ystävällään homekodissa. Sitten alkoi taistelu.

Luukkoselle tehtiin monenlaisia tutkimuksia muun muassa Työterveyslaitoksella. Suomen sairausvakuutuslainsäädännössä sisäilmasta johtuvia sairauksia on vain kaksi, astma ja homeitiöallergia, joista kumpaakaan ei löytynyt.

"Sitten ei enää tutkittu, koska ajateltiin vian olevan korvien välissä." Seurasi pitkiä, jopa parin kuukauden sairauslomia psyykkisin perustein.

Lääkäri oli sitä mieltä, että Luukkosella on pelkotila koulurakennusta kohtaan.

"Sanoin, että en usko siihen, koska minulla on mahtava työpaikka ja haluan tehdä töitä. "

Kevään 2008 viimeiseksi jaksoksi Luukkonen sai luvan siirtyä viereiseen koulurakennukseen. Olo koheni, mutta opetustoimenjohtaja ei ollut myötämielinen kokeilun jatkamiselle syksyllä.

Samana keväänä Luukkonen sai matematiikan opettajan viran Padasjoen lukiosta, noin 70 kilometriä Hämeenlinnasta. Perhe osti Tuuloksesta, Hämeenlinnan ja Padasjoen puolivälistä vanhan talon, josta aikoi remontoida itselleen kodin.

"Keväällä ja kesällä pääsin todella hyvään kuntoon. Syksyllä 2008 aloitin Padasjoella. Pari viikkoa meni kohtuullisesti, elimistöni kesti. Seuraavien neljän viikon aikana vointi huononi nopeasti. Hämeenlinnassa siihen pisteeseen pääsemiseen oli mennyt monta vuotta."

Verikokeista löytyi pieniä viitteitä siitä, että elimistössä on jotain ylimääräistä ja tulehdustila, joka ei kuitenkaan ollut viruksen tai bakteerin aiheuttama. Seurauksena oli sairausloma tammikuun puoleenväliin asti.

"Kunta oli sitä mieltä, että koska en pysty virkaani hoitamaan, he irtisanovat minut koeajalla. Neljän kuukauden koeajasta olin ollut töissä noin kaksi kuukautta. En suostunut irtisanoutumaan, vaikka tiesin, että en voi palata töihin. Kunta ei uskaltanut irtisanoa, koska olisi tullut oikeusjuttu. Toisellakin opettajalla oli sama tilanne."

Luukkonen sai kuitenkin töitä sähkömarkkinointiyrityksestä ja irtisanoi itsensä kutsumustyöstään.

"Kaikki meni hyvin, työ sujui ja toimeentulo oli hyvä. Ehdin käydä seitsemässäkymmenessä yrityksessä, joista kahdessa sisäilma tuntui huonolta. Olin kaksi kolme viikkoa vuoteenomana."

Luukkonen sai luvan hoitaa työnsä puhelinmarkkinointina.

"Syksyllä 2009 olin veljen häissä seurakuntatalolla Oulun Madekoskella. Se oli pommi elimistölleni."

Lääkäri määräsi pitkän sairausloman, mutta Kelan lääkäri hylkäsi sairauspäivärahan. Aikaisemmin työnantaja eli kunta oli maksanut sairausajan palkan, vaikka Kela ei kaikkea korvannutkaan. Nyt työnantaja ei maksanut palkkaa ilman Kela-korvausta.

"Sosiaalitoimen mielestä en kuulunut heille, koska olin sairas, ja sairaalle pitäisi maksaa sairauspäivärahaa. En saanut rahaa mistään, joten koitin tehdä töitä väkisin. Sain itseni vain huonoon kuntoon."

Keväällä 2010 perhe sai myytyä asuntonsa Hämeenlinnasta ja vaihdettua remontoimatta jääneen Tuuloksen talonsa taloon Limingassa, lähellä molempien kotiseutua.

"Usein homesairas joutuu lähtemään asunnostaan ja uuden löytäminen on hankalaa. Vuokra-asunnoista pitää maksaa takuuvuokria ja ennakoita. Jos ei kuitenkaan pysty asumaan niissä, sama ruljanssi voi toistua useita kertoja. Perheelliselle vaihtokauppa vaikutti siinä tilanteessa aika varmalta ratkaisulta."

Oireet kuitenkin jatkuivat lievinä. "Suurin osa viikosta oli hyvää."

Töiden saaminen Oulun seudulta oli hankalaa, koska Luukkonen ei voinut mennä työhaastatteluihin. Syksyllä 2010 hän perusti yrityksen: matematiikan oppimateriaalia ja ylioppilasvalmennusta verkko-opiskeluun.

Viime syksynä, juuri kun ensimmäinen tuote alkoi olla markkinointivaiheessa, yrittäjän kunto heikkeni.

"Hankittiin uusia vaatekaappeja ja sohva. Todennäköisesti oireet tulivat niistä."

Olo kohentui Luukkosen vanhempien omistamalla hirsimökillä Kuusamossa.

"Loka-marraskuun vaihteessa menin pitemmäksi ajaksi mökille kokeilemaan. Parin kolmen vuorokauden aikana oireet katosivat. Olin kuin toinen mies. Kaikki vuosikausia olleet oireet katosivat. Tajusin, että kotonakin on jotain, josta tulee ärsykkeitä, vaikka koti ei ole homeessa. Epäilin uutta sohvaa ja niitä kaappeja, jotka itse kokosin."

Vaimon ja lasten vierailu mökillä pahensi tilannetta.

"Olin toki aiemmin lukenut, että toisten ihmisten vaatteiden mukana voi tulla altisteita."

Parhaana vaihtoehtona olisi ollut jäädä talveksi asumaan Kuusamon mökille yksin. "Halusin olla lähellä perhettä, koska erossa oleminen on tässä tilanteessa tosi rankkaa."

Tammikuun alussa perhe sai lainaksi kaksi puolijoukkuetelttaa. Kamiinan hohtaessa Luukkonen puhuu kokemastaan rauhallisin, punnituin sanoin.

Luukkosen puoliso on tekstiilialan artesaani, jolle on ollut tarjolla vain lyhyitä pätkätöitä. Kuuden lapsen perheen elättäminen yhden ihmisen pätkätöillä on ollut kituuttamista.

"Syksyn 2009 jälkeen olemme eläneet pääasiassa muiden ihmisten hyväntahtoisuuden varassa. Avustuksia on saatu yksityishenkilöiltä, seurakunnalta ja kunnaltakin jonkin verran. Kunnan johtava lääkäri yrittää viedä asioita eteenpäin. Uusi sai-
rauspäivärahahakemus kolmeksi kuukaudeksi on vetämässä, mutta Kela ei ole vielä vastannut siihen."

Teltassa on ollut aikaa ajatella, miten yhteiskunnan pitäisi tarttua ongelmaan.

"Ensimmäisenä pitäisi ymmärtää, että kyse on oikeasta sairaudesta eikä teeskentelystä. Asbesti huomattiin vaaralliseksi jo 1920-luvulla. Vasta 1980-luvulla asbestisairaus pääsi sairausvakuutuslakiin. En tiedä mikä siellä jarrutti, vakuutusyhtiötkö?"

Jos sairaus tunnistettaisiin heti alussa, ihmistä ei pakotettaisi takaisin työpaikalle, joka on homeessa. Tai jos kyse on kodista, järjestettäisiin väistötila, johon voi mennä.

"Hämeenlinnassa keuhkolääkäri ja psykiatri ymmärsivät sairauden. Mutta koska taudilla ei ole diagnoosinumeroa, lääkäri ei voi kirjoittaa todistukseen, että potilaan pitää olla kaksi vuotta eristyksissä. Osa lääkäreistä ei ymmärrä ollenkaan, ja sen takia on ollut rankkojakin kokemuksia. Jos tämä olisi hoidettu jo silloin Hämeenlinnassa, todennäköisesti olisin siellä vieläkin opettajana, enkä olisi kokenut tällaista henkilökohtaista katastrofia."

Tautiluokitus toisi sairastuneille samat oikeudet yhteiskunnan apuun kuin muillekin. Esimerkiksi monikemikaaliyliherkkyydestä on tautiluokitukset muun muassa Japanissa, Itävallassa ja Saksassa.

Suomessa on käynnissä ympäristöministeriön Kosteus- ja hometalkoot -hanke, mutta se keskittyy lähinnä rakennuksiin.

"Olen hirveän pettynyt siihen, että hometalkoissa ei ole puututtu sairastuneisiin ihmisiin millään tavalla."

Armeijan yhden tiukimman koulutuksen, laskuvarjojääkärikoulun, aikoinaan käynyt mies on fyysisesti huippukunnossa eikä näytä sairaalta.

"Käyn joka päivä lenkillä. Ulkoilu on pään kannalta tärkeää."

Kunto vaihtelee rajusti. Oireita voi tulla siitä, että pistäytyy pikaisesti vessassa, tai teltassa käyvien vieraiden vaatteista. Kaasunaamarikin on, mutta sen kumiosat aiheuttavat oireita.

Koska kukaan ei ole yöllä kipinävuorossa lisäämässä puita kamiinaan, aamulla on usein pakkasta sähköpatterista huolimatta.

"Sähköpatterilla teltan saa noin 20 astetta ulkoilmaa lämpimämmäksi."

Kamiina on niellyt halkoja alkuvuoden pakkasissa. Onneksi puita on saatu lahjoituksina ystäviltä. Sänkynä on kerros patjoja sekä punertava untuvamakuupussi. Maalattian peittona on tuoksuvia kuusenhavuja.

"En saa kuusenhavuista tai muista luonnonlähteistä oireita. Marjastan ja sienestän paljon, mutta en saa syksyisestä metsästä oireita, vaikka siellä on hometta. Ihmisten luomille kemikaaleille olen hyvin herkkä, lastulevykaapit ja liimat ovat ehkä pahimmat."

Retkipöydällä on tietokone mokkulayhteydellä ulkomaailmaan. Valo tulee teltan kattoon ripustetusta roikkalampusta. Korihyllyssä on purkkeja ja purnukoita, joista Luukkonen valmistaa ruokaa. Sisälle hellan ääreen kun ei ole oikein menemistä.

Eikä Luukkonen ole aikoihin käynyt oikein missään muuallakaan, ei kaupoissa, virastoissa, kyläilemässä.

Miten Luukkonen on sitten selviytynyt terveyden, työn, talouden ja normaalin elämisen menettämisestä?

"Tärkeintä on ollut sukulaisilta ja ystäviltä saatu tuki. Heiltä saadun rahallisen, toiminnallisen ja henkisen tuen avulla olen pysynyt järjissäni. Eikä voi unohtaa perhettä, lapsia, jotka tuovat positiivisia tulevaisuuden näkymiä oireiden keskelle."

Viime vuonna perustetun Homepakolaiset ry:n puheenjohtaja, helsinkiläinen Katja Pulkkinen ei uskalla arvioida sairastuneiden määrää. "Miksi meidän määrästä ei ole tehty tutkimusta", ihmettelee itsekin sairastunut Pulkkinen.

Yhdistys on kuitenkin muutaman kuukauden sisällä saanut lukuisia yhteydenottoja ihmisiltä, jotka oireilevat. Heistä noin sata ei enää voi olla missään ilman vakavia oireita.

"Ihmisryhmä, joka ei pysty enää olemaan missään, on ääripää. Lievemmin sairastuneita on huomattavasti enemmän. Altistumiskierre pitäisi katkaista ajoissa, jotta ihmiset eivät sairastuisi vakavasti."

Pulkkinen näkee nyt aavistuksen verran valoa tunnelissa.

"Olemme ainakin jollakin tavalla saaneet tuotua tilanteen tiedoksi päättäjille ja virkamiehille."

Helsingin kaupunki on käynnistänyt hätämajoitusprojektin sisäilmasairaille. STM, THL ja TTL ovat aloittaneet kirjallisuuskatsauksen, jossa työryhmä hankkii lisää tutkimustietoa maailmalta.

Liminkalaisen omakotitalon pihalla oleva teltta on lainassa huhtikuun loppuun asti. Sen jälkeen Luukkosen tavoitteena on asua hirsimökissä, jonka rahoittamiseksi on aloitettu luvallinen keräys. Avustusyhdistys on avannut keräystilin Limingan Osuuspankkiin.

Sairastuneelle ei kuitenkaan käy mikä tahansa hirsi. Nykyään hirsirakennuksissa käytetään kaikenlaisia kemikaaleja estämään sinistymistä. Hirttä tehdään paljon myös liimaamalla, ja se on todettu huonoksi herkille ihmisille.

Hirsimökkiin Luukkonen aikoo eristäytyä vähintään vuodeksi. Vierailla ei ole sisään asiaa kuin suihkun ja vaatteidenvaihdon kautta. Eristäytyminen on tarpeen, jotta myrkyistä vaurioituneet solut ehtivät uudistua terveisiin.

Lääketiede etenee sykäyksittäin
Home- ja kosteussairauksille ei vielä ole omaa omaa numeroa kansainvälisessä ICD-10 diagnoosiluettelossa, johon myös suomalainen järjestelmä nojaa.

"Ongelmana on se, että meillä ei ole yhtään luotettavaa laboratoriokoetta, jolla voitaisiin varmistaa henkilön sairastavan homesairautta. Nyt vastaus voidaan saada vain potilaalta kyselemällä altistumista ja oireista", sanoo professori emeritus, infektiotautien ylilääkäri Ville Valtonen.

Valtonen kertoo, että kosteusvauriomikrobien aiheuttama sairaus tunnetaan jo tieteellisessä kirjallisuudessa, mutta monin termein: sairas rakennus -oireyhtymä, monikemikaaliyliherkkyys ja tuoksuyliherkkyys, jotka ovat osittain päällekkäisiä.

"Kosteusvauriomikrobit voivat aiheuttaa elimistölle haittaa monella mekanismilla. Yksi on homeiden erittämät toksiinit. Toinen on allergiset reaktiot homeille. Kolmas on tulehdusreaktio, joka syntyy aina kun limakalvo rikkoutuu, oli se sitten toksiinien tai allergisen reaktion seurauksena."

Taudinkuva on Valtosen mukaan hyvin tyypillinen: vaurioituneessa rakennuksessa ihmiselle tulee ensin silmien punoitusta ja kirvelyä,vähän nuhaa ja yskää. Rakennuksesta poistuttaessa oireet helpottavat hyvin pian.

Jos altistus jatkuu kuukausia tai vuosia, tulee yleensä toistuvia hengitysteiden infektioita, esimerkiksi poskiontelo- tai, keuhkoputkentulehduksia.

Sairauskierre alkaa yleensä siinä vaiheessa, kun hajuaisti on herkistynyt noin sata kertaa normaalia herkemmäksi. Hajuaistin herkistyminen on luonnon oma puolustautumiskeino, joka kertoo, millaisiin rakennuksiin ei pitäisi mennä."

Ihmisten reagoinnissa kosteusvauriomikrobeille on suuria eroja.

"Samassa homehuoneessa toinen voi saada jo muutaman kuukauden kuluttua oireita, toinen ei huomaa mitään", Valtonen kuvailee.

Valtonen arvelee, että sisäilmatautien salaisuus löytyy immuunivastetta säätelevästä kromosomi kuudesta, jonka HLA-alue määrää yleensä ihmisen reaktiotavan ulkoisiin tekijöihin kuten bakteereihin ja viruksiin.

"Samalla alueella ovat alttiusgeenit reumalle, astmalle ja neurologisille sairauksille. Jos altistus jatkuu pitkään, osa homesairaista kehittää astman, osa reuman, osa neurologisia oireyhtymiä, jotka ilmenevät yleensä kipuna, päässä tai elimistössä. Nämä ovat harvoin samalla henkilöllä yhtä aikaa."

Kipuoireyhtymät johtavat usein työkyvyn alenemiseen, väsymiseen ja sitä kautta masentumiseen. "200?000 suomalaisesta jotka ovat masennuksen takia sairauseläkkeellä, näitä potilaita on huomattava osa", Valtonen sanoo.

Oma lukunsa ovat VOC-yhdisteet, jotka syntyvät mikrobien hajottaessa rakennusaineita, erityisesti maaleja, liimoja ja lastulevyjä.

"Ne liittyvät tuoksuyliherkkyyteen, joka on syntynyt homealtistumisesta. Ihminen reagoi ensin maaleihin, sitten painomusteeseen, vähitellen jopa ruoka-aineisiin."

Toksiinit voivat selittää oireet
Home- ja kosteusvaurioihin liittyvistä sairauksista tehdään monenlaista tutkimusta muun muassa yliopistoissa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella ja Työterveyslaitoksella. Toistaiseksi ainoastaan astmalle ja allergialle on kyetty luomaan riittävän tarkat määrittelytavat ja diagnoosinumerot.

Yksi kosteusvauriosairauksien syy voi olla mikrobien kuten homeiden ja bakteerien tuottamat myrkyt eli toksiinit, joita tutkii professori emerita, tutkimusjohtaja Mirja Salkinoja-Salonen ryhmineen Helsingin yliopistossa. Salkinoja-Salosen oletus on, että toksiinit heikentävät ihmisen puolustuskykyä.

Joitakin vuosia sitten Salkinoja-Salonen tarvitsi laitteen, jolla saada hometalojen ilmasta kiinni pölyhiukkaset. Niihin myrkyt yleensä sitoutuvat. Salkinoja-Salosen puheille ohjautui haukiputaalainen insinööri Risto Salin. Salinin yritys Inspector Sec tekee home- ja kosteusvauriokorjauksia.

Salin kehitti Salkinoja-Saloselle keräimen. Keräimiä vietiin rakennuksiin, joissa oireiltiin. Tutkimusjakson jälkeen keräimiä ei olisi haluttu antaa pois. Havaittiin, että laite toimi ilmapuhdistimena ja että näytteen keräyksen aikana oireet lievenivät ja hävisivät.

Työsuojelurahaston rahoittamassa pienehkössä tutkimuksessa saatiin selville, että 94 prosentissa rakennuksista joissa oireillaan, oli selvästi myrkyllinen tai hyvin myrkyllinen huonepöly.

Risto Salinin mielestä enää ei pitäisi puhua hometaloista vaan sairaista taloista.

"Homeet voivat tuottaa toksiineja, mutta on myös muita kemiallisia yhdisteitä, jotka tulevat muun muassa rakennusmateriaalien vaurioitumisista. Näiden kemiallisten ja biologisten altisteiden yhteisvaikutus viittaa siihen, miten ihmiset sairastuvat. "

Meneillään on myös uusi työsuojelurahaston hanke, jossa luovutetusta verestä jäävillä valkosoluilla tehdään solukokeita laboratoriossa.

"Voimme testata terveiden ihmisten soluja sisäilmasta kerätyillä näytteillä. Se ei ole vielä semmoisessa pisteessä, että siitä voisi mitään kertoa", Salkinoja-Salonen sanoo.

Tutkijat ovat kuitenkin havainneet, että toksiinit aiheuttavat mitokondriovaurioita. Mitokondrio on soluissa oleva elin, joka tuottaa energiaa kemiallisesti.

Monen kroonisen eli pysyvän taudin uskotaan liittyvän mitokondriovaurioihin. Näitä ovat autoimmuunitaudit kuten ykköstyypin diabetes, Parkinson, dementia ja nivelreuma. Toinen syy tutkia mitokondrioita on lääkkeet.

"On huomattu, että aika monet lääkkeet, jotka ovat aiheuttaneet haitallisia sivuvaikutuksia, ovat vaurioittaneet mitokondriota", Salkinoja-Salonen sanoo.

Salkinoja-Salonen pitää mahdollisena, että mikrobien tuottamien toksiinien aiheuttamat sairaudet voitaisiin lähitulevaisuudessa tutkia suoraan sairastuneen verinäytteestä.

Verinäytteistä eristettyjen solujen tutkimiseen Salkinoja-Salonen voi vielä ryhtyä, mutta varsinaiseen sairastuneiden potilaiden tutkimiseen ei.

"Se on lääketieteellinen potilastutkimus, johon pitäisi löytää hyvä yhteistyöryhmä kliinikoita. Ja lupien saaminen kestää varmaan vuoden. Ne ovat isoja operaatioita, enkä tiedä, riittävätkö minun voimani enää siihen", tänä vuonna 72 täyttävä mikrobiologi sanoo.

Nyt Salkinoja-Salosen tutkimusryhmä on saanut valmiiksi isomman tutkimuksen, jonka tulokset julkistetaan Sisäilmastoseminaarissa maaliskuun puolessa välissä.

"Tässä tutkimuksessa tulee tilastollista näyttöä, mutta se ei kerro, mikä on aiheuttaja. On kuitenkin hyvin tyypillistä, että sairaudesta, esimerkiksi syöpätaudeista tai diabeteksesta, ei tarkoin tiedetä, mikä sen aiheuttaa. Tiedetään vain tilastollinen yhteys, kuten tupakoinnin ja keuhkosyövän välillä", Salkinoja-Salonen sanoo.

Lääkintöneuvos Mikko Paunio sosiaali- ja terveysministeriön Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osastolta odottaa uusia tuloksia epäilevänä.

"Salkinoja-Salosella on pitkä historia raflaavia väitteitä, ei tämä ongelma sillä tavoin ratkea. Hänen ryhmässään vähän hosutaan tutkimusasetelmien kanssa. Jos aidosti haluaa kunnon tietoa, niin kannattaa kysyä muualta."

Tutkimusprofessori Juha Pekkanen THL:stä sanoo, että vaikka astman ja allergian yhteys kosteusvaurioon on todettu, ei tiedetä, millä mekanismilla oireet syntyvät.

"Toksiinit ovat yksi potentiaalinen selitysmalli, mutta siitä ei ole vielä riittävästi tietoa, se on enemmänkin olettamusasteella", Pekkanen sanoo.

Keuhkosairauksien professori, ylilääkäri Maritta Jaakkola Oulun yliopiston Ympäristöterveyden ja keuhkosairauksien tutkimuskeskuksesta sanoo, että toksiinien lisäksi mekanismeja voi olla vielä lisääkin.

"Tietyt homeen osat voivat aiheuttaa ärsytysreaktion, vaikka ne eivät aiheuttaisi allergista reaktiota", Jaakkola sanoo.

Mekanismista riippumatta oireista ei kuitenkaan pitäisi tulla pysyvää haittaa, jollei ole jo kehittynyt selkeästi todettavissa olevaa kroonista sairautta, kuten astmaa tai homepölykeuhkoa.

"Nykykäsityksen mukaan kosteusvaurioiden korjauksen jälkeen ärsytysoireiden pitäisi mennä pois, jolloin pysyvää haittaa ei jää."

Jaakkolasta on valitettavaa, että homesairaat ovat kohdanneet vähättelyä ja epäilyjä, että vika on korvien välissä.

"Meillä pitäisi olla ymmärrystä ihmisiä kohtaan. Heille oireet ovat todellisia. Meidän tehtävämme lääkäreinä on etsiä syitä ja auttaa ihmistä eikä vähätellä, vaikka diagnosoitavia sairauksia ei löytyisikään. "

Professori Ville Valtosen mainitsemaan monikemikaaliyliherkkyyteen Jaakkola suhtautuu varovaisesti. "Ei oikein tiedetä, onko sellaista olemassa, ja jos on, mitä se täsmälleen ottaen on. Monipuolista tutkimusta tarvitaan lisää, ja sellaista olemme tekemässä myös täällä omassa tutkimuskeskuksessamme."

Lue aiheesta lisää:
Arvioi artikkeli
51
2
(0)
Kommentoi
Sinun täytyy kirjautua sisään Tervetunnuksillasi voidaksesi kommentoida tätä aihetta.